Torkkelinmäen tunnelmia

Taas maanantai. Viimeiset kaksi viikkoa, ainakin, ollaan oltu enemmän tai vähemmän flunssassa; vieläkään ei ihan normiolo, mutta sentäs henki kulkee jo nenänkin kautta. Epäilen, että sairastin 2-3 eri flunssaa putkeen. En olekaan pitkään aikaan ollut näin pitkään puolikuntoisena. Eilen jaksoin kuitenkin jo sinnitellä Murmelin kanssa keskustaan. Käytiin shoppailemassa hieman kevät- ja kesävaatteita. Toukokuussa ollaan lähdössä Nizzaan, ja havahduin siihen, ettei meillä ole hellehattua, kesäkenkiä, eikä oikein mitään muutakaan lämpimään ilmanalaan sopivaa vaatetusta. Samalla ostin Murmelille hiuspannan ja pinnejä. Pinni pysyy päässä hieman kauemmin kuin panta. Murmeli ja hiuspanta Uusi hellehattu ja espadrillokset Lisäksi ollaan treenattu kovasti syömistä omalla lusikalla. Toisinaan homma sujuu hienosti, ja toisinaan ei. Murmeli keksi, että puuroa voi hieroa myös omiin hiuksiin ja otsaan. Mutsin tekemät kalapullat katosi muusin seassa Murmelin vatsaan noin vaan!

Taas on sanavarasto karttunut. Viikon sisään on opittu mm. "banaani" ja "keinua" ja "nukkua" ja "koira". Tuntuu, että Murmeli oppii nyt valtavaa vauhtia, eikä uutta viittomaa tarvitse enää näyttää ihan satoja kertoja, ennen kun tyyppi nappaa sen käyttöönsä. Samoin vähän monimutkaisemmatkin viittomat alkavat onnistua. Ihan hyvä juttu koska lapsi ei edelleenkään hanskaa kuin pari ääneen lausuttua sanaa, äiti ja tää (täällä) ja SS (isi) ja toisinaan myös paaa (banaani). Ja ei, viittomien opettelun ei pitäisi vaikuttaa mitenkään oikeiden sanojen oppimiseen, päinvastoin. Samaan aikaan olen saanut taas tosi monelta eri taholta kysymyksiä tuosta viittomisesta. Että onko lapsella joku kuulo-ongelma? Miksi ihmeessä, mistä saitte päähänne moisen? Eräs ystäväni totesi viittomisesta kuultuaan, että hän kyllä ymmärsi omaa yksivuotiastaan ihan muutenkin. Lapsia on monenlaisia. Joku tosi iisi muksu ei varmaan kummempaa kommunikointia kaipaakaan, kun kaikki

Ollaan vietetty pääsiäistä aika vaisuissa merkeissä, koko perhe nimittäin oikein kunnon flunssassa. Murmeli on ryhtynyt vastustamaan niistämistä ihan koko pienen ihmisensä voimalla, joten babyvac lojuu vähän toimettomana kiinni imurissa keskellä lattiaa. Flunssasta huolimatta raahauduin kaupungille suorittamaan hieman vaateostoksia, ensimmäistä kertaa lähes kahteen vuoteen. Tämä pääsiäisen ruukkuhortensia on myös yksi lempikukistani. Ainakin top 3:ssa pionien ja jaloleinikkien kanssa. Toinen ensimmäistä kertaa -tilanne oli eilen. Luovuin nimittäin hiustenpidennyksistäni. Ekaa kertaa varmaankin kymmeneen vuoteen! Tai oikeastaan kyse oli paksunnoksesta. Lisäke on nimittäin aina ollut täsmälleen omien hiusteni pituinen, lettitekniikalla toteutettu lisähius. Päätös luopumiseen kypsyi pikkuhiljaa äitiyslomalla, kun hiukset oli joka tapauksessa koko ajan ponnarilla tai nutturalla. Ja sitten tammikuussa paljastui, että kampaajani oli muuttanut Australiaan (!), ja hänen tilalleen tul

Olen tässä viime viikkoina kovasti pohtinut sitä, miten imetys kannattaisi lopettaa. Murmelihan täytti 1 vuotta jo helmikuussa. Tosi hankalan alun jälkeen kyllä tosi hassua, miten nyt pitää pohtia ihan tätä lopettamistakin! En olisi vuosi sitten uskonut, että imetys ollenkaan kunnolla onnistuisi, saati sitten että se jatkuisi näin pitkään. On ollut haastetta; hitaasta maidonnoususta tiehyttukoksiin, rintaraivareihin ja teräviin pikku hampaisiin. Ja nyt sitten ollaan tien toisessa päässä, haikeinkin tunnelmin.  On näköjään kahdensorttisia lapsia; toiset lopettavat ihan itsestään, ja toiset pitää vieroittaa. Meidän murunen kuuluu jälkimmäiseen porukkaan. Koitin googlettaa ja selvittää, miten homma kannattaisi hoitaa. Kauhean hyviä ohjeita en löytänyt, lähinnä neuvotaan vähentämään pikkuhiljaa, mutta ei sitä, miten. Nyt vihdoin (osittain vahingossa) ollaan matkalla oikean suuntaan. Muutama viikko sitten oltiin nimittäin Tukholmassa, ja siellä kaiken toiminnan ja tohinan tuoksinnassa mei

Kevättä rinnassa, pihkassa, ihan täpinöissään. Olo on kuin 50-luvun kotirouvalla. Nyt loppuu se pyykistä nillittäminen! Niin, se tunne kun ihana pesutornini myllää ensin MONTA lakanaa kerralla noin vaan huiskis, ja sitten kun ne samat lakanat ja pyyhkeet kaivaa kuivausrummusta lämpiminä ja samantien huiskis vaan kaappiin! Mikäs tässä todellakin kotirouvana pyykkiä pestessä! Meillä ei siis koskaan ennen ole ollut pesutornia. Enkä muista että koskaan olisi ollut ihan näin monta kiloa nielaisevaa pesukonettakaan. Aivan mahtavaa. Kotirouvuuden loppu alkaa tosin uhkaavasti häämöttää. Suunnitelmista hieman poiketen menenkin jo elokuussa takaisin töihin. Mutta siitä lisää toiste :) Murmeli ja uusi pesukone, joka piippaa kivasti, kun rämppää power-nappia eestaas

Olipahan taas aamu. Tällaiseen pitäisi varmaan muksun kanssa tottua, mutta olenkin vielä aika newbie :) Aamu alkoi rattoisasti, vaikka väsyttikin aika lailla. Oltiin illalla saatu nettiyhteys toimimaan ja meidän eilinen ikean reissukin oli oikein tuottoisa. Ostettiin mm. katastrofialueelle (jota myös kerhohuoneeksi kutsutaan) iso iso vaatekaappi. (Kun saadaan se koottua ja kamat sen sisään, alkaa kerhohuonekin olla enemmän huone kuin katastrofialue.) Näin hienoa kerhohuonetta ei ole kenelläkään! Aika pätevä tämä keittiökin. No siinä sitten pistin uuden astianpesukoneen ja pyykinpesukoneen päälle ja ihailin pesutorniani, kun sain tietää että leikkipuistossa olikin tänään valokuvaus. Miten me oltiin voitu tällainen missata?!? Vaikka edellisessä vastaavassa Murmeli näytti itkuun purskahtamaisillaan olevalta pikku draamakuningattarelta, niin näissä kuvissa on kuitenkin mielestäni aika hyvä hinta-laatusuhde. Soitin puistoon ja vinguin meille ajan kuvaukseen. Sitten tulikin on