Torkkelinmäen tunnelmia

Toissapäivänä tapahtui jotain ihan mahtavaa. Avasin kaihtimet aamulla huomatakseni, että ikkunoitamme ja elämäämme 5 kuukautta varjostaneet muovipressut olivat tiessään! Uskaltauduimme iltapäivällä ekaa kertaa sitten paluumme ulos asunnosta ihmettelemään talon uutta väriä. Ensin kellertävä väri näytti vähän tyhmältä, mutta mitä kauemmin sitä katseli, niin sitä hauskemmalta se alkoi tuntua. Nyt kun ollaan eletty putkiremppa ja julkisivuremppa, niin edessä enää ullakkorakennus ja piharemontti, puhumattakaan sisärappujen maalauksesta. Ihan pikkujuttuja verrattuna näihin kahteen ensimmäiseen. Heti kun loputkin rakennustelineet ovat tiessään, nappaan kuvan talosta! Kadunpätkämme alkaa näyttää ihan todella salonkikelpoiselta :) Mutta itse asiassa piti kirjoittaa Murmelin uusista kujeista. Miten hauskaa, kun vieraisiin vähintäänkin epäluuloisesti suhtautuva lapsi ryhtyy morjenstamaan. Taannoisella matkallamme lapsi katseli pitkään ilme peruslukemilla, kun hänelle vilkutettiin kaupungilla, kau

Viikonloppu on sujunut flunssaisissa tunnelmissa sohvalla lööbaillen, teetä juoden ja pötkötellen Vain Elämäätä digiboksilta katsellen. Jetlagin ja flunssan tekosyyllä - puhumattakaan vesisateesta - ollaan torkuttu kaikki yhdessä mukavasti. Tähän väliin sopii siispä Ameriikassa tehtyjen kaurakeksien ohje, joka löytyi kaurahiutalepaketista. Keksit olivat oikein herkullisia. Ohjeesta tulee 3 pellillistä pienehköjä keksejä, joten sen voi huoletta puolittaa. Meillä ei myöskään ollut käytössä vatkainta, joten keksit onnistuvat iisisti käsipelilläkin. Ameriikan kaurakeksit 125 g voita huoneenlämpöisenä 1,5 dl fariinisokeria 1 dl sokeria 2 kananmunaa 1 tl vaniljaa (jauheena/vaniljasokeria/esanssia) 3,5 dl vehnäjauhoa 1 tl soodaa 1 tl kanelia (0,5 tl suolaa) 7 dl kaurahiutaleita 2,5 dl rusinoita (vajaa) Lämmitä uuni 175 asteeseen. Vatkaa voi ja sokerit vaahdoksi. Lisää kananmunat ja vanilja ja sekoita hyvin. Lisää jauhot, sooda, kaneli, ja suola, vatkaa. Lisää kaurahiutaleet

Palattiin vihdoin eilen 1,5 viikon Ameriikan matkaltamme. Oltiin siis käymässä Bostonissa; tarkalleen sanottuna Bostonin Espoossa, Newtonissa, sukuloimassa. Shoppailtiin kaupungilla, syötiin hyvin, leivottiin keksejä, testailtiin cupcakeseja, kokeiltiin ekan kerran tuoretta mangoa, treenattiin konttaamista ja seisomista, syötiin tuoreita marjoja omin sormin, nautittiin auringosta ja lämpimästä syyssäästä, seurusteltiin sukulaisten kanssa ja tehtiin roadtrip Plymouthiin, jonne ensimmäiset englantilaiset aikoinaan rantautuivat Mayflower-laivallaan vuonna 1620. Murehtiminen lennoista yksin vauvan kanssa oli turhaa; molempiin suuntiin matkaaminen sujui vallan rauhallisissa ja kivuttomissa merkeissä. Paluulennot Murmeli käytännössä nukkui kokonaan. Yhteys Islannin kautta oli myös sellainen, jota voin suositella. Vaihdot sujuivat pienellä kentällä tosi nopsaan eikä turhaa odottelua tullut. Erityisen mukavaa oli: Mahtava syyssää! Välillä yli 20-asteista! Oman hurmaavan kummipo

Huomenna lähdemme Murmelin kanssa Bostoniin. Pakkaus on edelleen kesken, joskin kaikkialla kämpässä on pieniä kasoja mukaan otettavaa tavaraa. Tuliaiset on melkein ostettu ja dollareita vaihdettu, lapsen vaatteita pesty ankarasti että saadaan mukaan kaikkein parhaimmat outfitit. Jännittää. Kaikessa hötäkässä kauhea väsy, sillä Murmeli ei viime yönä nukkunut juurikaan, eivätkä vanhemmat siis sitäkään vähää. Ja tänään ensimmäistä kertaa ikinä Murmeli on skipannut myös kaikki päiväunet! Sen sijaan vedettiin rattaissa hernettä vähän siellä sun täällä melko epäonnistuneella kävelylenkillämme ennen ja jälkeen neuvolan. Äiti on ihan puhki näiden mainittujen herneiden seurauksena olleista lapsenkanto-rattaidentyöntö -operaatioista. Huonot unet luultavasti johtuvat siitä, että Murmeli lähti tänään vihdoin konttaamaan! Jätin aamulla muksulta hetkeksi pöksyt pois, joten kitkaa oli enemmän, ja tyyppi pääsi kunnolla liikkeelle. Aika hurmaavan hataraa meno on tässä vaiheessa, mutta määrätietoise

Tänään oli tarkoitus kokeilla jotakin uutta ja jännittävää leivontaohjetta. Hahmottelin mielessäni suklaa-peanut butter -juustokakkua tai jotakin jänniä uusia toffeenmakuisia cupcakeja. Kysyin kuitenkin Mieheltä toivetta leipomusten suhteen ja vastaus oli selvä: mokkapaloja. Iiks. Niitä en olekaan tehnyt vuosiin. Lapsena mokkapalat olivat bravuurini ja kaverit tulivat meille harva se päivä koulun jälkeen leipomaan ja syömään niitä. Aikuisiällä olen tehnyt niitä vain pari hassua kertaa, ja viimeksi meni koko setti roskiin, koska kokeilin vehnäjauhojen korvaamista teff-jauhoilla . Pohjasta tuli aika kamalan makuista. Ehkäpä nyt siis uusi yritys, tällä kertaa ihan niillä kamalilla perinteisillä vehnäjauhoilla. Meidän perheen mokkapalaresepti on hieman erilainen kuin se mihin monet ovat tottuneet; pohja on ohut ja tumma. Itse paistoin sen aina hieman rapsakaksi ja tuplasin kuorrutteen määrän; tykkäsin jo silloin lapsena suklaasta vähän liikaa. Näitä mokkapaloja kannattaa myös pitää jääka

Tänään oli taas sellainen päivä. Olimme äitiporukalla lounastamassa, ja sen jälkeen lähdimme sateessa kävelemään, siinä toivossa, että lapset nukahtaisivat mukavaan sateenropinaan rattaissa. Kuulostaa rattoisalta vai mitä? Olin jopa tajunnut laittaa uudet kumisaappaat jalkaan ja vettäpitävän takin päälle ihan sateen toivossa. (Ostin kerrankin fiksuna naisena numeroa isommat kumpparit huomioiden syksyn ja kevättalven loskat ja villasukkien/pohjallisten tarpeen.) Noh, Murmeli veti tietenkin hernettä rattaissaan. Ei kiinnostanut rattoisa sateenropina eikä nukkuminen, vaikka väsytti tietenkin hirveästi. Lopulta kiukkuitku saavutti mittapuun, johon ei yleensä tepsi muu kuin se, että lapsi nostetaan syliin hetkeksi. No, sateenvarjo syrjään ja rattaiden sadesuoja sivuun. Lapsi sateesta huolimatta syliin. Hetken rauhottelun jälkeen muksu kastuneena takaisin rattaisiin, kuitenkin enemmän pystyssä ja vähemmän kuivana niin, että lapsen ärtymys pysyy siedettävissä rajoissa. Kiukulla Hämeentieltä y

Reilun viikon päästä lähdemme Murmelin kanssa ekaa kertaa reissuun. Siis kahdestaan, ja lentäen. Matkakohteemme on Boston, jossa Murmelin kummitäti perheineen on kahden vuoden työkomennuksella. Lennämme Icelandairilla Islannin kautta; 4 tuntia Reykjavikiin, siellä nopea koneen vaihto ja vajaat kuusi tuntia loppuun asti. Lentomatka on alkanut jännittää ihan tosissaan sen jälkeen, kun soitin Icelandairin asiakaspalveluun ja sain kuulla, ettei koneissa ole ollenkaan matkustamon sisällä väliseiniä - eli sellaisia seinään kiinnitettäviä vauvasänkyjäkään ei ole tarjolla. Murmeli matkaa siis koko lennon sylissäni. Huh. Ja sanoinko jo, että reissaamme kaksistaan?! Mitä ihmettä vauvalle pitää pakata mukaan koneeseen? Listani näyttää nyt tältä: Rintareppu Vaihtovaatteet vauvalle (ja äidille) 4 purkkia ruokasosetta, 2 hedelmäsosetta ja 4 välipalapussia.  Lusikoita ja ruokalappu Kosteuspyyhkeitä, pikkupyyhe, nenäliinoja Nokkamuki 8 kpl vaippoja (perillä odottaa jo kasa vaippoja ja ruok

Tänään tapahtui kaksi toisiinsa löyhästi liittyvää asiaa, joista toinen varsinkin oli kovin murheellinen. Kadotimme nimittäin Murmelin Molliksen! Mollis on kirpputorilta yhdellä eurolla ostettu merenneito, ja se on aina matkassa: Tänään Mollis sitten hukkui jonnekin Forumin kulmille. Forumin uudessa hienossa lastenhoitohuoneessa se vielä oli matkassa, mutta myöhemmin sitä ei enää löytynyt. Murmeli ei vielä edes ymmärrä Molliksen katoamista, mutta äitiä tapahtunut vaivaa kovastikin. Kotiin tultua ryhdyinkin heti järkyttyneenä googlaamaan Mollikselle korvaajaa. Murmeli lekotteli sillä aikaa lelumatollaan ja nautti vaipattomasti ilmakylvyistä. (En useinkaan saa aikaiseksi näitä ilmakylpyjä, mutta tästä oli hiljattain puhetta äitituttavani kanssa, joten päätin hieman tsempata.) Löysinkin Amazonista ihan samoja Molliksia, ja siinä innoissani klikkailin nukkea ostoskoriin. Samalla tietoisuuteeni tuli kummallinen haju. Jossakin haisi kakka. Murmeli oli siirtynyt lelumatolta

Ennen Murmelin syntymää eräs ystäväni tiedusteli, millaista äitikampausta olen ajatellut. Äitikampaus? Öö, mikä se on? Nyt tiedän. Äitikampaus on se tukkalaite, johon päädyt kerran toisensa jälkeen, ja joka peittää parhaiten sen, ettei hiuksia ole pesty reiluun viikkoon sekä sen, ettei tukka ole nähnyt muotoilurautaa kuukausiin on mahdollisimman nopea toteuttaa ja silti jotakuinkin salonkikelpoinen paljastaa mahdollisimman vähän sitä, että hiuksia on lähtenyt irti aivan tolkuttomia määriä ja pitää hiukset mahdollisimman kaukana innokkaista kiskovista pikku sormista. Kohdasta 3 todettakoon vielä, että toisella ohimolla ollut hauska kaljuuntuva kohta on korvautunut töyhdöllä uusia hiuksia. Tinttikin olisi töyhdöstä kateellinen. Onneksi nyt alkaa pipokeli. Viimeksi mainitsin, että olemme päässeet unikoulukurssille. Meillä kävi myös tänään kaupungin sosiaaliohjaaja, jonka kanssa kävimme läpi päivä-  ja unirytmejämme ja pohdimme mahdollisia muutostarpeita. Päivärytmimme oli muuten hy