Murmeli morjenstaa
Toissapäivänä tapahtui jotain ihan mahtavaa. Avasin kaihtimet aamulla huomatakseni, että ikkunoitamme ja elämäämme 5 kuukautta varjostaneet muovipressut olivat tiessään! Uskaltauduimme iltapäivällä ekaa kertaa sitten paluumme ulos asunnosta ihmettelemään talon uutta väriä. Ensin kellertävä väri näytti vähän tyhmältä, mutta mitä kauemmin sitä katseli, niin sitä hauskemmalta se alkoi tuntua. Nyt kun ollaan eletty putkiremppa ja julkisivuremppa, niin edessä enää ullakkorakennus ja piharemontti, puhumattakaan sisärappujen maalauksesta. Ihan pikkujuttuja verrattuna näihin kahteen ensimmäiseen. Heti kun loputkin rakennustelineet ovat tiessään, nappaan kuvan talosta! Kadunpätkämme alkaa näyttää ihan todella salonkikelpoiselta :)
Mutta itse asiassa piti kirjoittaa Murmelin uusista kujeista. Miten hauskaa, kun vieraisiin vähintäänkin epäluuloisesti suhtautuva lapsi ryhtyy morjenstamaan. Taannoisella matkallamme lapsi katseli pitkään ilme peruslukemilla, kun hänelle vilkutettiin kaupungilla, kaupoissa tms. Yhtäkkiä paluumatkalla koneessa hän tajusi homman: kun nostat kättä ja morjenstat, toinen morjenstaa takaisin! Oivallus nostatti ilahtuneen hymyn vauvan kasvoille. Ja sen jälkeen morjenstettiin eteen, taakse ja sivuille. Hämmennys oli hienoinen, kun joku nukkuva setä ei morjenstanutkaan takaisin.
Toinen ihan hilkulla oleva kyky on käsien taputus. Selvästi vauva on alkanut vähän hiffata, mistä on kyse, ja vähän tapailee käsien paukutusta yhteen. Uutta tällä viikolla on myös tuettuna pomppiminen. Pää on kolissut huimaan tahtiin niinikään, mutta ihan kuin eilen ja tänään vähän vähemmän... Olisko mahdollista, että tyyppi olisi parissa viikossa oppinut jo varomaan itseään? Seisominen mitä tahansa vasten on edelleen aivan mahtavaa, joskin takaisin alas pääseminen on edelleen tosi vaikeaa ja vaatii usein vielä äidin apua.
Tänä viikonloppuna aloitamme unikoulun, mistä seuraa takuuvarmasti monta raporttia. Jännittää.
Mutta itse asiassa piti kirjoittaa Murmelin uusista kujeista. Miten hauskaa, kun vieraisiin vähintäänkin epäluuloisesti suhtautuva lapsi ryhtyy morjenstamaan. Taannoisella matkallamme lapsi katseli pitkään ilme peruslukemilla, kun hänelle vilkutettiin kaupungilla, kaupoissa tms. Yhtäkkiä paluumatkalla koneessa hän tajusi homman: kun nostat kättä ja morjenstat, toinen morjenstaa takaisin! Oivallus nostatti ilahtuneen hymyn vauvan kasvoille. Ja sen jälkeen morjenstettiin eteen, taakse ja sivuille. Hämmennys oli hienoinen, kun joku nukkuva setä ei morjenstanutkaan takaisin.
Toinen ihan hilkulla oleva kyky on käsien taputus. Selvästi vauva on alkanut vähän hiffata, mistä on kyse, ja vähän tapailee käsien paukutusta yhteen. Uutta tällä viikolla on myös tuettuna pomppiminen. Pää on kolissut huimaan tahtiin niinikään, mutta ihan kuin eilen ja tänään vähän vähemmän... Olisko mahdollista, että tyyppi olisi parissa viikossa oppinut jo varomaan itseään? Seisominen mitä tahansa vasten on edelleen aivan mahtavaa, joskin takaisin alas pääseminen on edelleen tosi vaikeaa ja vaatii usein vielä äidin apua.
Tänä viikonloppuna aloitamme unikoulun, mistä seuraa takuuvarmasti monta raporttia. Jännittää.
Kommentit
Lähetä kommentti