Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on kesäkuu, 2019.

Rikkaruohosavotta

Kuva
Juhannuksen jälkimainingeissa heräsimme mökkinaapurin kanssa yhtäkkiä siihen, että myös mökkiemme viereinen kävelytie kuuluu meidän huollettavaksemme. Rikkaruohot olivat varkain hiipineet jo puoleenväliin tietä ja aidan välistä pilkottivat vuohenputket ja nokkoset tyytyväisenä kasvurauhastaan. Oltiin keskitytty täysin laittamaan mökkiä, maalaamaan ruokapöydän penkkejä ja laittamaan omaa palstaa niin, että tieosuus oli päässyt kokonaan unohtumaan. Ei auttanut muu kuin vetää työhanskat käteen hienoisessa juhannuksen jälkeisissä päänsärkytiloissa. Mies sai jostain käsiinsä näppärän raapan (?), jolla raaputti hiekkatietä puhtaaksi. Minä taas kyykin pusikoissa ja revin rikkaruohoja aidan välistä isoiksi kasoiksi. Rikkaruohoa tuli lopulta kaksi isoa jätesäkkiä, joskin homma jäi vielä vähän kesken. Koska meillä on kulmatontti, on työsarkaa normaalia enemmän. Ennen urakkaa: Urakan jälkeen: Onnistuin lisäksi repimään puskasta jonkun kumman myrkkykeisoa/jättiputkea

Kaksipäiväiset juhannusjuhlat

Kuva
Juhannusviikonloppu kiteytti hyvin sen, miksi oikeastaan halusin meille oman siirtolapuutarhamökin. Romanttiset ajatukseni siitä, miten lapset kirmailisivat alueella vapaasti, aurinko paistaisi terassille ja aikuiset grillailisivat syreenipensaan katveessa prosecco-lasi kädessään osuivat itse asiassa aika hyvin kohdalleen! Vietimme koko juhannuksen, 2 yötä, pienessä mökissämme. Oltiin ihan ensimmäistä kertaa yötä mökillä siis! Olin pakannut mukaan lämmintä päällepantavaa yöksi, mutta mökki ei edes kylmennyt kummemmin. Nukuimme kaikki vierekkäin altavedettävässä rautasängyssämme, ja jos nyt jostakin pitää valittaa niin valon määrästä. Pimennysverhot olisi olleet kova juttu!  Vieraita meillä kävi useammassa erässä. Kokkailtiin yhdessä, grillailtiin ja miksailtiin drinkkejä. Lapsilla riitti puuhaa keskenään. Kaupunkilaismuksuista on tietenkin mahtavaa, kun saa juoksennella vapaasti siirtolapuutarhan alueella, viilettää potkupyörillä pitkin pieniä hiekkateitä ja käydä

Juhannusvalmisteluja

Kuva
Tällä viikolla on valmisteltu urakalla juhannusjuhlia ja ensimmäistä yötä mökillä.  Maalattiin mökiltä perityn pirtinpöydän penkit valkoiseksi; pöytäkin piti maalata, mutta aika loppui kesken. Onneksi alennusmyynneistä löytyi hauska tummanharmaa pöytäliina pirtinpöydän päälle. Yksi arki-ilta uhrattiin Ikealle. Ostettiin patja, peitot, tyynyt ja muut vuodevaatteet sekä kaikenlaista pientä keittiötavaraa mökille. Niin, ja verhot! Mökkiin paistaa yhdestä ikkunasta aurinko melkein koko päivän, ja kuistille näkee palstan viereiseltä kävelytieltä aika estottomasti, joten halusimme pientä näkö- ja hellesuojaa huoneeseen.  Mökissä on altavedettävä rautasänky, joka toimii päiväsaikaan sohvana. Sen päällä on nyt kaksi patjaa, ja yöksi sängyn saa siis levitettyä. Sänky on tarkoitus maalata ja maalitkin on jo hankittu, mutta aika loppui nyt kesken. Aatonaatto sujui kauppareissulla. Kassikaupalla ruokaa, proseccoa ja punaviiniä. Lapset on huvitelleet ruikkimalla toisiaan

Siirtolapuutarhamökillä

Kuva
Viitisen vuotta ehdin siitä haaveilla - siirtolapuutarhamökistä. Viime kesänä kävimme mökkejä katsomassakin, mutta sellaista juuri meille sopivaa ei tullut vastaan.  Toiveissa oli kohtuullisessa kunnossa oleva mökki, joka ei kaipaisi isompaa remonttia, ja tietenkin piha, jossa olisi mahdollisimman paljon hyötykasveja. Emme myöskään innostuneet palstoista, joihin oli roudattu kauhea määrä romua, tuulikelloja, katoksia, vinossa riippuvia puutarhakeinuja, metallisia koristepatsaita ja sen sellaista.  Huhtikuussa 2019 Viimein huhtikuussa silmiin osui myynti-ilmoitus, josta jo ensisilmäyksellä tuli oikeanlainen fiilis. Piha näytti kuvissa siistiltä, ja pikkuruinen mökki oli maalattu pari vuotta sitten. Ensimmäinen yritys nähdä mökki epäonnistui, koska myyjä ei saanut talven jäljiltä turvoksissa olevaa ovea avattua. Muutamaa viikkoa myöhemmin ovi avautui ja pääsimme kurkkaamaan sisälle. Teimme samana iltana tarjouksen, jonka myyjäpariskunta hetken asiaa pohdittuaan hyväksyi. To