Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on 2016.

Uusi lempiruokani - gnocchivuoka

Kuva
Harrastan edelleen reseptien repimistä irti lehdistä. Niitä on useammassa muovitaskussa isossa läjässä. Täysin konmari-ideologian vastaista, tiedän. Mutta oikeastaan käyn niitä kyllä silloin tällöin läpi ja jopa kokeilen uusia ohjeita, vaikkakaan en niin usein kun pitäisi. Joskus käy tuuri - löytyy jotain uutta ja ihanaa! Tämä ohje taitaa olla alunperin Me Naisista. Ehkä. Sitä on hieman jouduttu tuunaamaan. Gnocchivuoka Pussillinen perunagnoccheja paketti mozzarellaa 1 dl parmesaaniraastetta Kastike: 2 valkosipulin kynttä 2 pienehköä sipulia 1 pkt pekonia 1 rkl öljyä 1 rkl tomaattipyrettä 2 dl kaurakermaa 250 g puolitettuja kirsikkatomaatteja 1 dl hiennnettua, tuoretta basilikaa savupaprikajauhoa suolaa, pippuria Hienonna valkosipulit ja silppua sipulit. Paloittele pekoni pieneksi. Kuullota sipulit ja pekoni öljyssä kypsäksi, lisää pyre ja kerma. Anna kypsyä noin 5 min. Lisää tomaatit, basilika ja muut mausteet. Keitä gnocchit ja sekoita pekoni-sipulikastikke

Joulukuun kuulumisia

Kuva
Nyt on vierähtänyt tosi monta viikkoa ilman mitään päivityksiä. Tässä onkin tapahtunut paljon ja ollut aikamoista hässäkkää! Pikku veli täytti vuoden, ja sitä juhlittiin antaumuksella. Aloitin samaan aikaan myös työt uudessa työpaikassa . Perjantaina juhlittiin uuden työpaikan pikkujouluja, ja eilen pääsin kampaajalle lepuuttamaan krapulaani. En tosin käsitä miten muutamasta viinilasillisesta voi tulla niin huono olo! Siinä oli kuitenkin hyvä hetki hieman muistella mitä tässä onkaan puuhattu viime viikkoina. Pikkuveli tosiaan täytti vuoden. Juhlia valmisteltiin päiväkausia, ja olinkin aika tyytyväinen tarjoilujen onnistumiseen. Meillä oli karamellisoitua sipulipiirakkaa, erilaisia tahnoja (hernetahnaa, tahini-jugurttia ja paputahnaa), siemennäkkäriä, halloumi-juuressalaattia ja kreikkalaishenkisiä lihapullia. Olin ensimmäistä kertaa ikinä tilannut kakun muualta; se olikin tosi upea! Kakku on Marsispossun käsialaa. Lisäksi oli kakkutikkareita ja vesimelonia. Nappasin Marsi

Pikkuveli 11 kk

Kuva
Kreikassa ollessamme juhlimme myös kohta yksivuotiaan Pikkuveljen 11 kk -synttäreitä. Tällä hetkellä parasta: Keittiön kaapit. Kattilakaappia tyhjennetään koko ajan (paitsi kun äiti jaksaa teipata sen kiinni) ja kattiloita ja kattilankansia hakataan ankarasti lattiaan. Myös keittiön laatikostoja on mukava availla ja leikkiä kauhoilla, tiskiharjoilla ja papupurkeilla. Laatikot. Niihin pitää kiivetä sisälle tai vähintäänkin niiden päälle on päästävä.  Syöminen ja juominen. Sitä voisi tehdä koko päivän.  Rämppääminen. Vessanpytty, roskis, vessaharja, astianpesukone, pyykinpesukone. Playstation, tv, äidin puhelin. Kaikki vesiesiintymät, joita läiskytellään käsillä. Rattaiden säilytyskori. Siskon lelut, erityisesti Frozen-nuket. Verhon taakse piiloutuminen. Hauskaa on myös kietoutua verhoon ja samalla kikatella. Tutti. Viittominen; sanavarastosta nyt keinua, lisää, vettä, isi, maitoa/nälkä, valmis. Syömiseen liittyvät termit mieluisimpia. Siskon halaaminen. Jälleennäkemiset ovat t

Kurkunpääntulehdus taas

Kuva
Mikä ihmeen Murphy-onni meidän perhettä oikein vaivaa. Aina kun olen lasten kanssa yksin, jompi kumpi - tai molemmat - ovat kipeitä. Ja yleensä niin kipeitä, että pitää lähteä lääkäriin keskellä yötä. Vuosi sitten Esikoinen sairastui keuhkokuumeeseen, kun Mies oli Berliinissä. Pari viikkoa sitten Kreikassa sairastui keskellä yötä Pikkuveli. Tänä viikonloppuna, kun Mies lähti Tallinnaan, taas uudelleen pojalla kurkunpääntulehdus. Istuttiin Pikkuveljen kanssa aamuyöstä parvekkeella ja katseltiin, kun ohi ajoi täpötäysiä yöbusseja täynnä kotiinpalaavia juhlijoita, ja toiseen suuntaan huristeli vapaita takseja takaisin keskustaan. Vaikea muistaa aikaa, jolloin itse tungin yöbusseihin rautatientorilla.  Yöilma siis laskee kurkussa olevaa turvotusta ja se on yleensä ensiapu pahalle kurkunpääntulehdukselle. Tällä kertaa se tepsi sen verran hyvin, että uskalsin jäädä pojan kanssa potemaan kotiin. Alan olla melkoinen asiantuntija tässä taudissa. Meidän perheessä se on nyt sairastettu ainak

Kreikan kuulumisia

Kuva
Tulimme viikko sitten reissusta Kreikasta, jossa olimme muksujen kanssa ilman Miestä. Mukana oli myös ystäväni oman lapsensa kanssa. Olin vähän jännittänyt etukäteen pärjäämistäni kahden lapsen, rattaiden ja matkalaukun kanssa, mutta kohtuullisen hyvin kaikki lennot sun muut meni, ja lapset olivat reippaita pikkumatkaajia.  Perillä Rodoksella majoituimme tosi kivassa hotellikompleksissa, jossa oli tosi hyvät tilat lapsille; useampia leikkitiloja sisällä, ohjattua toimintaa ja iltaisin disko, sekä leikkipuistot ulkona ja tietty parasta kaikessa, mahtava lastenallas ja vesiliukumäki. Murmeli hurmaantui uimisesta kovasti, ja hänet piti aina väkisin kammeta kalisevana sinertävänä pikku vesipetona suihkuun. Vettä ei siis lämmitetty ja se oli kyllä aika kylmää, vaikka aurinko paahtoikin päivisin mukavasti. Murmeli oppi ihan itsekseen kellumaan, ja sen jälkeen varsinkaan tyyppiä ei meinannut saada vedestä pois. Rannallakin kävimme muutaman kerran, vaikka se ei sellainen hienohiekkainen ve

Kukkien asettelua

Kuva
Sunnuntaina sain pitkästä aikaa (varmaan ekaa kertaa kolmeen kuukauteen)! pienen oman hetken, kun osallistuin kukkien asettelukurssille.  En oikeastaan tiennyt ollenkaan mihin olin menossa, ja päivähän oli lopulta aivan ihastuttava! Kolmisen tuntia opettelimme kukkien asettelua Hanna Piipon johdolla, kanaverkkotekniikalla (ruukkuun iskettiin palloksi muotoiltu pala kanaverkkoa, ja sitten kukkia aseteltiin sinne verkkoon - kätevää!).  Söimme lisäksi mahtavan vegepainotteisen lounaan ja valokuvasimme tekeleemme. Innostuin kukkien asettelusta tosi paljon, tätä lisää!

Viimeinen päivä yksinhuoltajana

Kuva
...toivottavasti. Mies on oikeastaan koko kesän ja nyt alkusyksyn opiskellut ankarasti kaikki illat ja viikonloput. Viimeiset tentit ovat huomenna perjantaina. Odotan sitä suuresti. En yhtään ymmärrä miten jotkut selviävät kahden aika vaativan pienen tyypin kanssa aina ilman apua. Tai siis kyllähän siitä selviää kun on pakko, mutta apua se väsymys. Eikä yhtä ainuttakaan lepohetkeä; hetkeksi kun istahdat sohvalle lukemaan jotakin sopivan kevyttä, niin jostakin päin kämppää kuuluu hirmuinen huuto. Joko pienempi sotkee isomman leikkejä tai sama pikkutyyppi on muuten kolhinut itseään. Kun pienempi on saatu illalla nukkumaan, pitää isommalle lukea iltasatuja, koska hän on muuten koko illan joutunut odottamaan vuoroaan ja väistymään pienemmän tarpeiden tieltä. Ja sitten onkin jo kaikkien pakko mennä nukkumaan, sillä kaiken jälkeenkin Pikkuveli nukkuu edelleen aika rauhattomasti. Eikä tästä kaikesta saa armoa edes pienessä flunssassa.  Mutta siis, huomenna tähän luultavasti ja toivottavas

Pikkuveli täytti 10 kuukautta

Kuva
Pikkuveli täytti juuri 10 kk. Juuri nyt pinnalla: Kävely. Herra oppi kävelemään päivää ennen 10 kk synttäreitä. Kärryt. Pikkuveli tykkää työntää kärryjä ja tuoleja, hekottelee samalla onnellisena. Hampaat. Kaksi uutta hammasta ylhäällä, levottomia öitä ja kiukkua. Tunteet. Herra on kova pussailemaan ja halailemaan. Myös turhautuneisuus ilmaistaan hyvin selkeästi artikuloiden. Korvat. Sitkeä korvatulehdus ja antibioottikuuri, jonka jälkeen masu ihan sekaisin; mies rämppää edelleen korvalehtiä muistona taudista. Kokkailu. Pikkuveli sekoittelee lusikalla tai haravalla ämpärissä. Myös iso keittiökauha on kiva lelu. Legot. Pikkuveli tykkää kovasti legoista ja erityisesti Prinsessa Ruususen Hyvä Haltiatar -legohahmosta, jota pitää suussa kuin tuttia. Tutti. Herra todellakin tykkää pitää tuttia suussa, pitäisi päivälläkin koko ajan jos voisi. Nukahtaminen. Pikkumies on alkanut nukahtaa tosi helposti ja kellontarkasti, mutta aamuyöt edelleen välillä tosi levottomia. Päivällä nukkuu

Synttärisuunnittelua

Kuva
Meillä on viime viikkoina sairastettu kovasti. Flunssaa, silmätulehdusta, sitkeää korvatulehdusta, kipeää vatsaa, rikkinäistä selkää ja miesflunssaa. Pikkuveli-parka on syönyt pari antibioottikuuria ja oireillut sitten kipeää vatsaansa. Meidän unikoulun jälkeiset tunnelmat on vähän latistuneet samalla, kun on taas joutunut heräilemään kipeää poikaa lohduttamaan. Samalla ollaan kuitenkin aika nuupahtaneina aloitettu Pikkuveljen synttäreiden suunnittelu. Kakku on vähän melkein jo tilattu (marraskuulle), koska joudun juhlia edeltävänä päivänä vähän bilettämään. Pakko ulkoistaa kakku siis. Juhlien teema tulee olemaan kuumailmapallot; nyt pohdinnassa tarjoilujen (pitää pystyä tekemään hyvissä ajoin!) lisäksi koristeet. Pilviä, sadepisaroita, ilmapalloja. Ja kaikki tietty mahdollisimman pienellä vaivalla, koska kiire tulee joka tapauksessa.  Aloitin juhlien suunnittelun jo alkukesästä kasaamalla Pinterestiin inspiroivia kuvia. Varsinkin tällaisessa vähäunisessa pikkulapsiperheessä su

Harmaita partakarvoja

Edelliseen tekstiin pieni korjaus. Huomattiin, että Miehen partaan oli ilmaantunut kokonainen laikku harmaita. Eli ihan ei ilman pysyviä taisteluarpia tästäkään unikoulusta selvitty.

Pari viikkoa unikoulua takana

Meillä on nyt unikoulua takana pari viikkoa. Ensimmäisen yön jälkeen Pikkuveljen unikoulu sujui aika sutjakkaasti. Miehen mukaan jopa iisimmin kuin siskonsa pari vuotta sitten; uusia harmaita partakarvojakaan ei tullut tällä kertaa! Vauva protestoi vähemmän ja ryhtyi jo ekana yönä nukkumaan pidempiä pätkiä. Nyt 2 viikkoa unikoulun aloittamisesta on sekaan mahtunut yksi putkeen nukuttu 9 tunnin yö, yksi pientä tutin asennusta vaatinut 10 tunnin yö ja useampia muutaman silittelyn vaatinutta hyvää yötä. Pääosin poika nukkuu noin 20-05, huh eli meillä noustaan melko aikaisin nykyisin! Takapakkia tuli odotetusti 10. yön kohdalla (Siskolla aikoinaan oli takapakki yhdeksännen yön kohdalla). Seuraavat yöt sujuikin taas jo normaalisti ja lapsi on tosiaan oppinut nukkumaan hienosti! Ollaan jopa ryhdytty suunnittelemaan pojan pinnasängyn siirtämistä lastenhuoneeseen.  On ollut tosi jännää - ja vapauttavaa - istua illalla tunnin verran ihan itsekseen! Miehen kanssa pohdittiin, että 1,5 vuo

Pikkuveljen unikoulu alkoi

Kuva
Pikkuveljen unikoulu alkoi suunnitellusti mökillä, kun Miehen loma alkoi. Iltapuuro syötiin kahdeksan maissa. Sen jälkeen menimme esikoisen kanssa nukkumaan saunalle, ja jätimme isän ja äänekkäästi itkien protestoivan Pikkuveljen kahdestaan treenaamaan nukkumista. Siskon mielestä saunalla nukkuminen oli jännä seikkailu, ja hän totesi moneen otteeseen "äiti, täällä saunalla on tosi kivaa!" Pikkuveli oli unikoulun alla nukkunut yllättävän hyvin, parin-kolmen herätyksen öitä. Tämä on saattanut johtua siitä, että laitoin hetkeksi sormiruokailut eli tuoretarjottavat tauolle. Pienen miehen refluksivatsa ei ehkä sittenkään ole valmis vielä niihin. Turvallisella kaupan soseilla vatsa on pysynyt rauhallisempana, vähemmän puklunousuja ja yöherätyksiä. Vatsakin on alkanut taas toimia, vaikka jätin lääkityksen kokeeksi nyt tauolle. Olen toiveikas siitä, että unikoulu tepsisi pikkumiehen kanssa yhtä hyvin kuin siskonsa, joka tosiaan oppi kahdessa yössä uuden rytmin. Pikkuveli nuka

Viikon parhaat

Kuva
Tällä viikolla parasta: Peppi Pitkätossu -leffa. Sen jälkeen on hypelty, kiipeilty ja laulettu. Karkkikauppa-kohtaus, jossa Peppi ostaa 18 kg karkkia kaupungin lapsille, on ehkä paras. Yhdellä kädellä seisominen (kts kuva) Vesimeloni, mansikat, kirsikat, nektariinit, herneet, jätshki (huomaa lausunta) Arvaa kuka -peli Parhaat kaverit ja Lintsi Pipsa Possun Tömistä ja Ärjy -kirja lainassa kirjastosta (jo kolmannen kerran). Kato äiti, yhdellä kädellä!

Asiaa unikoulusta

Viime aikoina olen miettinyt kovasti Pikkuveljen unikoulua. Murmelillehan se toteutettiin tassuttelu-menetelmällä, kun tyttö oli 8,5 kk. Nyt Pikkuveljen kohdalla on sovittu, että unikoulu järjestetään mökillä, kun Miehen loma alkaa heinäkuun lopussa. Muutaman viikon päästä siis! Murmelin kanssa haasteena oli se, että olimme totuttaneet vauvan nukahtamaan aina rinnalle. Puolen vuoden ikäisestä eteenpäin hän ei enää oikein osannut nukahtaa muuten, ja heräili öisin 8-10 kertaa. Pikkuveli taas on kärsinyt refluksista, joten rinnalle nukuttaminen ei ole ollut joka kerta vaihtoehtona. Olen myös tietoisesti koittanut tällä kertaa nukutella vauvaa muillakin keinoilla.  Tällä hetkellä vauva nukkuu sivuvaunuksi nikkaroidussa omassa pinnasängyssään ja herää yöllä 3-5 kertaa, tyypillisesti 23 maissa, kahden-kolmen maissa ja sen jälkeen vähän vaihtelevasti, välillä tiheästi tunnin välein tai hyvällä tuurilla vain kerran 04-05 maissa. Nukkumaan mennään klo 20 ja lopullinen herätys on 06 mai

Mansikoita!

Kuva
Tänään ajoimme Murmelin kanssa sadesäätä uhmaten ihanalle Varpulan luomumansikkatilalle Sipoossa.  Heräsin jo pari vuotta sitten siihen, että mansikoiden kasvatuksessa käytetään Suomessa ihan kamalasti torjunta-aineita, ja Evirakin kehoittaa pesemään mansikat ennen syömistä. Me syödään mansikoita ihan hirvittäviä määriä. Ollaan siksi sittemmin koitettu ostaa vain luomua; harmi että sitä ei tuoreena kaupoista tai toreilta juurikaan saa. En ole ainakaan nähnyt missään. Viime kesänä jo tehtiin matka Varpulan tilalle, sinne ajaa Torkkelinmäeltä puolisen tuntia.  Tilalla on sekä itsepoimintaa että etukäteen tilattujen mansikoiden myyntiä. Ihan sattumalta sinne ei kannata mennä valmiiksi poimitun perässä. Meinattiin viime vuonna jäädä ilman, mutta onneksi tuli peruutus ja päästiin helpolla. Tilalla on myös hienoja kanoja ja lampaita, joita voi koittaa syöttää. Tänään eivät lampaat jaksaneet tulla aidan viereen syötettäväksi, Murmelin pieneksi harmiksi. Onneksi kukko jaksoi kiekua ja

Pikkuveli 8 kk

Kuva
Tällä viikolla juhlistimme sekä Pikkuveljen nimipäiviä että 8 kk synttäreitä. Lahjaksi poika sai legoauton, josta käytiin heti hieman tappelua siskon kanssa. Kahdeksankuinen poikamme, jonka toinen nimi isosiskon mukaan on Jantteri, on oppinut viime päivinä vaikka mitä. Hän liikkuu etupäässä kontaten; ryömiminen on jo kokonaan unohdettu. Poika tykkää myös nousta kaikkea mahdollista vasten, uskaliaimmalla päällä ollessaan jo ihan seisomaan asti. Tänään hän myös ensimmäistä kertaa hivuttautui eteenpäin seisaaltaan ollessaan isänsä jalkoihin nojaten. Pää kolisee myös koko ajan, ja kun juhannuksena oli toinen silmä mustana, on nyt toisesta silmäkulma auki, kun pikkumies teki ukemin vaippapussin päältä pää edellä siskon nukenrattaiden renkaisiin. Huokaus. En muista että Murmeli olisi ollut ihan näin kuhmuilla ja mustelmilla koko ajan.  Poikaa kiinnostavat myös tosi paljon johdot, isin Playstationin rämppäys, wifi-boksin kiskominen hyllyltä, astianpesukone sekä pyykinpesukone, sisko
Huh. Tänään oli ensimmäinen päivä kolmestaan lasten kanssa juhannuksen jälkeen, kun Murmelilla alkoi loma. Hermot meni 1,5 kertaa ja Buranaa kului 1 x 600 mg. Ensin pikkuveli otti taas viestintäänsä mukaan yli 100 desibelin kirkumisen, tällä kertaa huvikseen, ja Murmeli lietsoi tätä minkä ehti. Sitten piti lähteä maalikauppaan, ja Murmeli tapansa mukaan kikkaili peilin edessä kenkien pukeminen sijaan. Mikä ihme siinä on, että sukat ja kengät voi pukea päälle vasta kun äiti karjuu naama punaisena??? Murmeli pääsi sitten elokuviin katsomaan Ängriböödsiä uudelleen, ystävänsä ja tämän äidin kanssa (paras on Pommi. Ja se, että saa popkornia). Pikkuveli ystävällisesti suvaitsi nukkua niin että pääsin itse Espresso Houseen syömään ihanaa hasselpähkinä-suklaajuustokakkua ja lukemaan uusinta shopaholicia, jonka sain just kirjastosta ja jota en varmaan ikinä ehdi lukea ennen kun se jo pitää palauttaa.  Eilen ajoimme juhannuksen vietosta mökiltä melkoisen huutosirkuksen saattelemana. Ill

Tukholmassa

Kuva
Olimme viime viikolla lasten ja mummun kanssa laivalla Tukholmassa. Menomatkalla lähinnä keskityttiin pallomereen ja kiroamaan sitä, ettei laivoilta taxfreestä nykyisin saa enää mitään juotavaa kylmäkaapista. Meillä oli tietenkin ollut ajatuksena nauttia muutama lasi kylmää kuohuviiniä siinä vaiheessa, kun Pikkuveli on saatu nukkumaan kahdeksalta. Ainakaan Viking Linen taxfreestä ei kuitenkaan saanut kylmäkaapista enää muuta kuin juustoa. (Muutenkin Viikkarin valikoima taxfreessä oli iso pettymys. Huomasin mm. että Fazerin suklaarasiat - Geisha, Julia jne - maksavat laivalla euron enemmän kuin meidän omassa S-marketissa.) Matkamme määränpää oli Djurgårdenin saarella oleva sisäleikkipuisto Junibacken. Matkasimme sinne Slussenista lautalla. Viking Line saapuu nykyisin Tukholmaan klo 10, ja takaisinlähtö on jo klo 16.30. Aikaa maissa seikkailuun ei siis juurikaan ole, siirrot huomioiden. Meilläkin kesti yli tunti siihen, kun pääsimme rattailla laivasta ulos ja Slussenille lauttaa odot

Konmaritusta ja inhorealismia

Kuva
Trendin aallonharjalla olen kovasti innostunut Kon Mari -metodista. Odotan innolla sitä, että ehtisin lastenhoidolta marittaa kaikki kaappini asianmukaisesti. Eli pidetään ainostaan ne vaatteet, kengät ja muut tavarat, jotka tuottavat iloa. Loput kierrätykseen tai myytäväksi. Olen myös ottanut onkeeni neuvosta, että mitään tavaraa ei saisi säästellä hienompana jotakin erityishetkeä varten vaan ottaa ne käyttöön ja iloita pienestä arjen luksuksesta. Otin siispä mm. meidän hienot Finlaysonin pellavaiset joululahjaksi saadut valkoiset lakanat juuri käyttöön, näin juhannuksen alla viimeinkin.  Inhorealismiin maritusmaailmani kääntyikin, kun Murmelin jokaviikkoinen vapaapäivä sai yllättävän käänteen. Aamupalaksi nautittu mustikkasmoothie-mukillinen palautui kaaressa ulos. Valitettavasti lapsi oli mennyt äidin ja isän sänkyyn lepäilemään Pikku Kakkosen jälkeen, joten tämä kaikki tapahtui sopivasti näille hiljattain käyttöönotetuille uusille pellavalakanoille. Smoothieta oli kaikkialla, pei