Palattiin vihdoin eilen 1,5 viikon Ameriikan matkaltamme. Oltiin siis käymässä Bostonissa; tarkalleen sanottuna Bostonin Espoossa, Newtonissa, sukuloimassa. Shoppailtiin kaupungilla, syötiin hyvin, leivottiin keksejä, testailtiin cupcakeseja, kokeiltiin ekan kerran tuoretta mangoa, treenattiin konttaamista ja seisomista, syötiin tuoreita marjoja omin sormin, nautittiin auringosta ja lämpimästä syyssäästä, seurusteltiin sukulaisten kanssa ja tehtiin roadtrip Plymouthiin, jonne ensimmäiset englantilaiset aikoinaan rantautuivat Mayflower-laivallaan vuonna 1620.
Murehtiminen lennoista yksin vauvan kanssa oli turhaa; molempiin
suuntiin matkaaminen sujui vallan rauhallisissa ja kivuttomissa
merkeissä. Paluulennot Murmeli käytännössä nukkui kokonaan. Yhteys
Islannin kautta oli myös sellainen, jota voin suositella. Vaihdot
sujuivat pienellä kentällä tosi nopsaan eikä turhaa odottelua tullut.
Erityisen mukavaa oli:
- Mahtava syyssää! Välillä yli 20-asteista!
- Oman hurmaavan kummipojan näkeminen pitkästä aikaa
- Vauvan
viihtyminen rintarepussa, joka hälvensi ehkä hieman järjetöntä pelkoani
siitä, että lapsi noin vaan huomaamatta kidnapataan rattaistaan
- Alennusmyynneistä löytyi kivoja vaatteita Murmelille, samoin joululahjoja saatiin jo hyvin hankittua
- Murmeli
oli niin liikkis kun sai nassuttaa tuoreita marjoja ja mangosiivuja
omin pikku kätösin, ja selvästi tykkäsi tarjoiluista kovasti
- Murmeli
oppi reissussa seisomaan tukea vasten, liikkumaan esim sohvaa pitkin,
morjenstamaan ja nostamaan käsiä, kun halusi äidin syliin. Konttaaminen
alkoi myös sujua ankaran harjoittelun jälkeen tosi sujuvasti
- Murmeli pikkuserkkujensa kanssa höpsöttelemässä oli niinikään liikkistä, pojat oli mahtavia vauvan kanssa
- Halloween-kamat pihoilla
Ei niin mahtavaa:
- Vauvan jetlag: aika rankkaa molempiin suuntiin ja päivärytmit ihan sekaisin
- Shoppailun hankaluus vauvan kanssa, koska
- Vauvan kieltäytyminen rattaista ja pelkän rintarepun huoliminen, josta seurasi
- Selkä-, hartia- ja jalkakivut ja jumit päivittäisestä kanniskelusta
- Loppulomasta alkanut kova eroahdistus äidistä, kaikesta kantamisesta huolimatta
- Vauvan putoaminen sängystä päälleen!!! Kamala kokemus!
- Paluumatkaksi sopivasti alkanut flunssa - eka kerta yli vuoteen, olinkin jo unohtanut miten tylsältä tuntuu, kun on pää ja keuhkot jumissa. Nyt odotellaan vaan, tarttuiko flunssa Murmeliinkin.
Ja
kuten aina, kotiinpaluu oli ihanaa - Mies oli jynssännyt kodin
puhtaaksi ja babyprooffannut kämpän - nyt on johdot jemmattu,
pistorasiat suojattu, kulmat pehmustettu ja houkuttelevat kamakasat
poistettu lattioilta. Ja Murmelin jälleennnäkeminen isin kanssa oli
liikkis - molemmat ihan onnessaan toisistaan <3 Kuulemma Murmeli on paljon kovempi juttelemaan kuin lähtiessämme, ja tietty pyörii ympäri kämppää ihan eri vauhdilla kuin vielä 1,5 viikkoa sitten.
Kuvakimaraa reissusta:
|
Kotikatu Newtonissa heti herättyämme matkan alussa |
|
Halloween lähestyy, joten kurpitsoja pitää asettaa kuistille |
|
Kotitalo, jossa rakas serkkuni perheineen asustaa seuraavat pari vuotta |
|
Ihana syyspäivä Newtonissa |
|
Bostonin parhaat cupcaket Georgetown Cupcake -liikkeestä. Täällä käytiin muutama kerta :) |
|
Taustalla näkyvät strawberry lava fudget olivat aivan tajuttoman hyviä! Siitäkin huolimatta siis, että olivat gluteenittomia. |
|
Chocolate2 oli kummipoikani suosikki |
|
Näistä puolestaan tykkäsi kummipojan pikkuveli |
|
Epäonnistunut yhteiskuva äidistä ja Murmelista |
|
Bostonissa puistossa |
|
Sweet -nimisen cupcake-liikkeen kakut maistuivat myös |
|
Jäätelöä Ameriikan tyyliin |
|
Candy Apples. |
|
John Adams, USA:n itsenäisyysjulistuksen Bostonissa tehnyt herra, Faneuil Hall -nimisen kauppahallin edustalla |
|
Cupcakeseja vikana iltana |
|
Himoitsin pitkään kurpitsaravioleja. Tässä kauan odotettu kurpitsatäytteinen ravioli uunissa paahdetun kurpitsan, viikunan ja vuohenjuuston kera. Sotkuisa kuva hämää; annos oli herkullinen! |
|
Ameriikan pizza |
Kommentit
Lähetä kommentti