Valkosuklaa-raparperipiiras
Ihana ohje on Kinuskikissan käsialaa Unelmien Talo&Koti -lehdestä.
Muropohja:
125 g voita tai margariinia
1,25 dl sokeria
1 muna
3,5 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
Raparperitäyte:
500 g raparperia pilkottuna
2 rkl perunajauhoja
0,5 dl sokeria
Paahdettu valkosuklaakuorrute:
185 g valkosuklaata
3,5 dl kuohukermaa
2 rkl vaniljakreemi- tai vaniljakastikejauhetta
Pilko valkosuklaa palasiksi ja levitä pellille leivinpaperin päälle. Paahda 175 asteessa noin 8 min, kunnes palaset ovat vaaleanruskeita. Siirrä suklaapalat kattilaan kerman kanssa; lämmitä keskiteholla rauhallisesti hämmentäen, kunnes kaikki suklaa on sulanut. Kaada kulhoon, jäähdytä esim vesihauteessa, ja siirrä jääkaappiin.
Vatkaa muropohjan voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää muna. Yhdistä kuivat aineet ja lisää seokseen muutamassa erässä. Vuoraa irtopohjavuoka (24 cm) leivinpaperilla ja levitä taikina vuokaan. Leivinpaperin voi laittaa vuokaan yhtenä isona palana ja antaa ylimääräisen jäädä rypylle reunoille.
Sekoita kulhossa raparperipalat, perunajauho ja sokeri. Kaada puolet kulhoon ja painele taikinan sisään, lisää päälle loput. Itselläni jäi raparperia 500 g:sta yli reilusti. Paista 200 asteessa noin 40 min. Anna kakun jäähtyä.
Kun valkosuklaakerma on täysin kylmää, vatkaa se vaahdoksi. Siivilöi joukkoon vaniljakreemijauhe (minä käytin Blå Bandin vanhanajan vaniljakastikejauhetta). Siirrä kakku tarjoilulautaselle. Laita kuorrute pursotuspussiin ja pursota päälle. Vaihtoehtoisesti levitä päälle veitsellä tai tarjoile erillisenä. Tuo vaniljakreemijauhe ei silloin ole tarpeellinen - se on tarkoitettu pursotuksen koossa pitämiseen.

Kommentit
Lähetä kommentti