Pähkinäinen feta-pinaatti-ohrajuttu

Tämän herkullisen, nopean ja helpon pähkinäisen feta-pinaatti-ohraton (?) kehitti ystäväni taannoin ollessaan meillä iltaa viettämässä. Teimme kokatessa vielä jatkokehitystä (eli lisättiin sekaan kaapista löytyneitä taateleita) ja lopputulos oli kyllä melkoisen onnistunut!

En nyt ole ihan varma oliko tämä varsinaisesti ohrattoa, kun tehtiin ihan eri tavalla kuin risotto, maku ja koostumuskin oli ihan erilaista. Mutta koska en ole koskaan maistanut ohrattoa, kutsutaan nyt tätä sillä nimellä... Sen verran nälkä on ollut molemmilla syöntikerroilla, että kuvan ottaminen on muistunut mieleen vasta puolessa välissä lautasta. Lisään siis kuvan joskus myöhemmin.

Pähkinäinen feta-pinaattiohratto
4 dl täysjyväohraa (esim Torino)
6 dl vettä
0,5 kasvisliemikuutio
2 porkkanaa kuorittuna ja pieneksi pilkottuna
rasia babypinaattia, poista mahdolliset puumaiset varret ja huuhtele
kourallinen taateleita pilkottuna (tai aprikoosia, viikunaa tms makeaa)
kourallinen cashew-pähkinöitä
fetaa oman maun mukaan, kuutioituna
sitruunamehua
oliivi-, seesami- tms hyvää öljyä
mustapippuria
(suolaa)

Keitä ohratto pakkauksen ohjeen mukaan: kuumenna vesi, lisää kasvisliemikuutio ja porkkanat yhtä aikaa ohran kanssa. Keitä 8 minuuttia, kaikki vesi imeytyy ohraan. Lisää lopuksi taatelit ja pinaatti ja anna hautua hetki niin, että pinaatti menee kasaan. Tee annokset suoraan lautasille; lisää loraus öljyä, sitruunamehua, mustapippuria, päälle fetaa ja pähkinöitä.

Jopa Miehen mielestä ohratto oli oikein hyvää, eikä edes pekonia kaivattu. Se on jo melko paljon se.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Uusi lempiruokani - gnocchivuoka

Maailman paras (gluteeniton) piirakkapohja ja mini quiche lorrainet

Salted caramel cupcakes eli suolakaramellikuppikakut