Viittomakieltä vauvalle

Joitakin vuosia sitten, ennen tuota kohtalokasta juhannuspäivän iltaa jolloin kohtasin Miehen autioituneen Helsingin yössä, törmäsin jossakin yhteydessä viittomakielen opettamiseen vauvoille. Mietin tuolloin, että jos joskus saan lapsen, aion myös kokeilla tätä. Aloitimmekin viittomien käytön toiveikkaana jo 4,5 kk iässä.

Suomessa (kuuleville) lapsille opetetaan viittomakieltä ainoastaan tapauksissa, jossa puhuminen on syystä tai toisesta viivästynyt tms, mutta ihan tavallisenkin vauvan voi opettaa viittomaan. Ideana on, että lapsen motoriikka kehittyy aiemmin kuin puheen tuottamiseen tarvittavat taidot, ja oppiessaan viittomaan lapsi pystyy ilmaisemaan tarpeensa tehokkaammin jo kuukausia ennen ensimmäisiä sanojaan. Tai ainakin pystyy kommunikoimaan tehokkaammin ennen kuin puhe alkaa vielä kunnolla soljua. Tämän pitäisi vähentää mm. kommunikaatiokatkoksista johtuvaa turhautumista. Viittomaan opetelleet lapset myös (jenkeissä tehdyn tutkimuksen mukaan) ilmeisesti oppivat puhumaan nopeammin.

Homma toimii niin, että valitaan 5 ensimmäistä perusviittomaa, joita toistetaan lapselle sinnikkäästi noin puolen vuoden iästä lähtien (me aloitimme tosiaan jo reilun 4 kk iässä, sen ei sinänsä pitäisi juurikaan aikaistaa prosessia, mutta ei siitä haittaakaan ole). Noin 8 kuukauden iässä (kun lapset esim oppivat vilkuttamaankin) vauvat teoriassa voisivat alkaa viittoa takaisin. Näin väitetään aiheeseen perehtyneillä jenkkisaiteilla, esim babysignlanguage.com. Kun näin tapahtuu, voidaan viittomia lisätä runsaastikin. Valitsimme alkuun viittomiksi isän ja äidin lisäksi etupäässä syömiseen liittyviä viittomia ("Lisää", "Valmis", "Syödään"). Näitä toistellaan siis joka päivä tämän tästä.

10 kk korvilla Murmeli ymmärsi hyvin jo kaikki käytetyt viittomat, mutta ei kyllä vielä itse käyttänyt niitä. Halutessaan lisää syötävää / naksuja / tms, hän kehitti oman tapansa ilmoittaa siitä, mm. pöydän paukutuksen (joka kai lasketaan sekin viittomaksi...). Mikäli viitoin "Valmis" liian aikaisin, teki lapsi todellakin selväksi sen, ettei ollut vielä täynnä. Murmelin suosituin viittoma oli "Maitoa", ja sen lapsi pari kertaa (ehkä vahingossa) viittoikin itse. Omia "viittomia" muksulla toki on, kuten "älä faija vouhota" (isän kieltäessä jotakin, käännytään isää kohti ja osoitetaan tätä sormella. Samalla sanotaan "ääh") ja kokovartalolla viitottu "sä tukahdutat mut" (heittäydytään sylissä mutkalla taaksepäin samalla äänekkäästi ja turhautuneesti vaikeroiden).

Lopulta vähän kyllästyimme Miehen kanssa, tuntui ettei Murmelia nyt vaan kertakaikkiaan kiinnosta. Laiskistuimme viittomien kanssa ihan todella, viikkokausiksi. Nyt viikonloppuna mietinkin vähän nolona, että pitäisi alkaa tsempata tällä saralla. Aloitin siispä toiveikkaasti tänään taas viittomisen - ja siis apua, hurraa, nyt illalla muksu yhtäkkiä ryhtyi viittomaan!! Eka viittoma oli aivan selkeä "lisää", ja sitä käytettiin sekä Jaffan hedelmäkuoroa youtubesta katsellessa että naksuja syödessä. Monta kertaa. Jeee!!!!!!!! Vihdoinkin!!!

Seuraavaksi siis lisätään viittomia. Ajattelin sanoja "Kirja" ja "Kylpy". Molemmat Murmelin mielipuuhiin liittyviä ja helppoja viittoa.

Tässä vielä video vauvasta viittomassa (ei kylläkään meidän vauva):
http://www.youtube.com/watch?v=_xfUmBjFaMw

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Uusi lempiruokani - gnocchivuoka

Maailman paras (gluteeniton) piirakkapohja ja mini quiche lorrainet

Salted caramel cupcakes eli suolakaramellikuppikakut