Ihana kamala suklaalakko
Aloitin suklaalakon viime viikon sunnuntaina, siis puolitoista viikkoa sitten. Tavoitteena siis vähentää päivittäistä mässyttelyä, jos nyt vaikka puoleen edes ;) Ei siis suklaata tähän talouteen tammikuun aikana.
Ensimmäinen päivä, sunnuntai meni vauhdilla, mutta olinkin edellisenä iltana syönyt niin paljon suklaakuorrutteisia pähkinöitä ja muuta vastaavaa, että ihan ällötti. Maanantai, toinen päivä, olikin sitten supervaikea. Sokerista oli ihan fyysisiä vieroitusoireita; oli ihan kamalan väsynyt ja vetämätön olo koko päivän. Teki todella paljon mieli karata ärrälle hakemaan helpotusta. Mieskin jo oli heltyä hakemaan suklaata kun vinguin kai sen verran surkeana. Enemmänhän se syklaansyönti on tapa; kun ei ole juurikaan aikaa lukea, katsoa leffoja tai sarjoja tai pelata pelejä, niin on sentäs jotain kivaa, mitä voi suoda itselleen. Tuntuu kuin olisin luopunut rakkaassa harrastuksesta!! Ja sokeriin kyllä näköjään koukuttuu melko tehokkaasti.
Kolmas päivä alkoi hyvin, mutta (harvinaisen) lounaan jälkeen iski epäusko. Enkö siis saakaan jälkkäriä?! Teki kovasti mieli pientä palaa suklaata, tai vaikka yhtä ihanaa jääkaappikylmää Kinder Maxi -patukkaa. Kävin hakemassa kaupasta mandariineja. Onneksi kotoa löytyi myös joululahja-herkkukorissa olleita pähkinöitä, joista osa on hunajakuorrutteisia. Alkuillasta kyläiltiin, ja syötiin siellä tryffeleitä ja mutakakkua niin että napa raikui! Sääntöjeni mukaan siis vain kotiin ostaminen on kiellettyä, kylässä ei tarvitse kieltäytyä herkuista. Ja ei, en ole kyläillyt tavallista enempää :)
Neljäntenä päivänä alkoi jo vähän helpottaa. Tehtiin Murmelin kanssa lounasretki Myyrmanniin, ja edes Myyrmäen aseman kauheus ei saanut sortumaan minkäänlaisiin herkkuihin. Alkoi vaikuttaa lupaavalta koko lakko! Siitä olikin tulossa suklaan lisäksi muutenkin vähäsokerinen sellainen, kun karkit ja pullat ja sellaiset ei ole koskaan muutenkaan himottaneet.
Loppuviikosta alkoi jo sujua. Vauvakinossa tarjottavat Geisha-konvehdit eivät kummemmin edes houkutelleet. Otin yhden, mutta jemmasin sen takin taskuun. Hätätilanteita varten. Sellainen olikin lähellä, kun sain viime viikolla korvatulehduksen. Sinnikkäästi vaihdoin suklaan särkylääkkeeseen, vaikka oikeasti tekikin mieli vähän lohduttautua. Edes sillä yhdellä Geisha-palalla.
Tiukka paikka oli myös edessä lauantaina, kun Mies leikkasi sormeaan mattoveitsellä kolmen tikin edestä (ja tietty puoliksi pakottamalla lääkäriin, mikä tosimies sitä nyt tikkejä tarvitsee). Edelleen urhoollisena jatkui tämä tammikuinen suklaanostokielto. Selkeästi hakeudun suklaan seuraan makunautinnon ja tottumuksen lisäksi lohdutus- ja stressinlievitysmielessä.
Nyt siis puolitoista viikkoa takana; jäljellä 16 päivää. En nyt osaa sanoa onko oloni pirteämpi tai vatsani tyytyväisempi, mutta henkisesti ainakin helpottaa - tiedän että pystyn tähän! Helmikuussa aion kuitenkin ostaa suklaata taas kotiinkin. Kun ei ole mitään muita paheita - en syö pullaa, sipsejä enkä irtokarkkeja, en polta, juo kahvia tai oikeastaan edes juo alkoholiakaan (enää!), niin pitäähän nyt ihmisellä joku pahe olla. Huomaan aidosti kaipaavani pientä suklaa-annosta päiviini. Mutta koitan jatkossa keskittää päivän suklaanautinnot iltaan, siihen kun lapsi on mennyt nukkumaan. Ja ehkä voisin satsata laadukkaampaan suklaaseen ja syödä sitä ylipäätään vähemmän.
Ensimmäinen päivä, sunnuntai meni vauhdilla, mutta olinkin edellisenä iltana syönyt niin paljon suklaakuorrutteisia pähkinöitä ja muuta vastaavaa, että ihan ällötti. Maanantai, toinen päivä, olikin sitten supervaikea. Sokerista oli ihan fyysisiä vieroitusoireita; oli ihan kamalan väsynyt ja vetämätön olo koko päivän. Teki todella paljon mieli karata ärrälle hakemaan helpotusta. Mieskin jo oli heltyä hakemaan suklaata kun vinguin kai sen verran surkeana. Enemmänhän se syklaansyönti on tapa; kun ei ole juurikaan aikaa lukea, katsoa leffoja tai sarjoja tai pelata pelejä, niin on sentäs jotain kivaa, mitä voi suoda itselleen. Tuntuu kuin olisin luopunut rakkaassa harrastuksesta!! Ja sokeriin kyllä näköjään koukuttuu melko tehokkaasti.
Kolmas päivä alkoi hyvin, mutta (harvinaisen) lounaan jälkeen iski epäusko. Enkö siis saakaan jälkkäriä?! Teki kovasti mieli pientä palaa suklaata, tai vaikka yhtä ihanaa jääkaappikylmää Kinder Maxi -patukkaa. Kävin hakemassa kaupasta mandariineja. Onneksi kotoa löytyi myös joululahja-herkkukorissa olleita pähkinöitä, joista osa on hunajakuorrutteisia. Alkuillasta kyläiltiin, ja syötiin siellä tryffeleitä ja mutakakkua niin että napa raikui! Sääntöjeni mukaan siis vain kotiin ostaminen on kiellettyä, kylässä ei tarvitse kieltäytyä herkuista. Ja ei, en ole kyläillyt tavallista enempää :)
Neljäntenä päivänä alkoi jo vähän helpottaa. Tehtiin Murmelin kanssa lounasretki Myyrmanniin, ja edes Myyrmäen aseman kauheus ei saanut sortumaan minkäänlaisiin herkkuihin. Alkoi vaikuttaa lupaavalta koko lakko! Siitä olikin tulossa suklaan lisäksi muutenkin vähäsokerinen sellainen, kun karkit ja pullat ja sellaiset ei ole koskaan muutenkaan himottaneet.
Loppuviikosta alkoi jo sujua. Vauvakinossa tarjottavat Geisha-konvehdit eivät kummemmin edes houkutelleet. Otin yhden, mutta jemmasin sen takin taskuun. Hätätilanteita varten. Sellainen olikin lähellä, kun sain viime viikolla korvatulehduksen. Sinnikkäästi vaihdoin suklaan särkylääkkeeseen, vaikka oikeasti tekikin mieli vähän lohduttautua. Edes sillä yhdellä Geisha-palalla.
Tiukka paikka oli myös edessä lauantaina, kun Mies leikkasi sormeaan mattoveitsellä kolmen tikin edestä (ja tietty puoliksi pakottamalla lääkäriin, mikä tosimies sitä nyt tikkejä tarvitsee). Edelleen urhoollisena jatkui tämä tammikuinen suklaanostokielto. Selkeästi hakeudun suklaan seuraan makunautinnon ja tottumuksen lisäksi lohdutus- ja stressinlievitysmielessä.
Nyt siis puolitoista viikkoa takana; jäljellä 16 päivää. En nyt osaa sanoa onko oloni pirteämpi tai vatsani tyytyväisempi, mutta henkisesti ainakin helpottaa - tiedän että pystyn tähän! Helmikuussa aion kuitenkin ostaa suklaata taas kotiinkin. Kun ei ole mitään muita paheita - en syö pullaa, sipsejä enkä irtokarkkeja, en polta, juo kahvia tai oikeastaan edes juo alkoholiakaan (enää!), niin pitäähän nyt ihmisellä joku pahe olla. Huomaan aidosti kaipaavani pientä suklaa-annosta päiviini. Mutta koitan jatkossa keskittää päivän suklaanautinnot iltaan, siihen kun lapsi on mennyt nukkumaan. Ja ehkä voisin satsata laadukkaampaan suklaaseen ja syödä sitä ylipäätään vähemmän.
Kommentit
Lähetä kommentti